| Kehityskeskustelut |
|
Kehityskeskustelukäytännön kehittämiseksi asiakasyrityksessämme haluttiin pilotoida keskustelukortteja. Keskustelukorttien vaikuttavuuden arvioimiseksi osa esimiehistä käytti kortteja ja osa toteutti keskustelun vakiintuneella lomakemenetelmällä. Kehityskeskustelukierroksen lopuksi toteutettiin kysely, jossa kartoitettiin keskustelukokemuksia. Kysely suunnattiin koko henkilöstölle ja tuloksia arvioitiin rinnakkain eli miten kehityskeskustelu oli koettu, jos se oli käyty korttien avulla tai vakiintuneella tavalla. Vastaajat, jotka kävivät kehityskeskustelun keskustelukortteja soveltaen, vastasivat kautta linjan positiivisemmin kuin vakiintuneen mallin mukaisen keskustelun käyneet. Myös pilottiesimiehiltä kerätty palaute kertoo myönteisestä suhtautumisesta korttien käyttöön: "Minulle korteista oli hyötyä keskustelun etenemisen ja joustavuuden kannalta. Saatiin hyvin pidettyä keskustelua yllä. Kortit olivat hyvä lisäapu." "Alaisten kommentit olivat positiiviset. Vaikkei aina korttia valittukaan ko. alueesta, niin keskustelua syntyi mukavasti." "Kortteja on helppo käyttää ja niihin pystyy nojautumaan keskustelun tukena. Ja tarvittaessa niitä on hyvä räplätä muuten vain" "En ole suunnitellut etukäteen keskustelua vaan olen mennyt täysin korttien aiheiden mukaan, ja olen huomannut että aihealueet korteissa ovat ok. Lisäksihän keskustelu lähtee aika vapaamuotoisesti rönsyilemään myös muihin aiheisiin, mikä on vaan hyvä asia." "Mukana keskusteluissa minulla on ollut mukana vain korttipakat ja kehityssuunnitelma lappu, johon olen tehnyt muistiinpanoja." "Parhaiten korttien teemoista toimi toimintaedellytykset, etenkin 'ilmapiiri' kortissa on hyviä syventäviä kysymyksiä. Teeman aiheista virisi keskustelua, mikä laittoi keskustelijan miettimään myös omaa vaikutusmahdollisuutta ko. aiheisiin." "Kokemuksia korttien toimivuudesta:
|